Mikä nuorisovaltuusto on?
Karijoen kunnanhallituksen alaisuudessa toimiva nuorisovaltuusto on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton nuoria edustava virallinen Vaikuttamistoimielin.
Nuorisovaltuusto koostuu jäsenmäärältään 4-8 eri ikäisestä 13-19 vuotiaasta Karijoella kirjoilla olevasta nuoresta. Jokainen karijokinen nuori on tervetullut mukaan nuorisovaltuuston jäseneksi.
Nuorisovaltuuston toimikausi on tammikuu-joulukuu. Nuorisovaltuusto valitaan edellisen vuoden lopulla siten, että uusi nuorisovaltuusto aloittaa toimintansa tammikuulla. Tarvittaessa järjestetään nuorisovaltuustovaalit mikäli halukkaita nuorisovaltuustoon on enemmän kuin kahdeksan.
Nuorisovaltuuston tehtävät?
Kuntalain 26. pykälän mukaan kuntien on asetettava nuorisovaltuusto nuorten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien varmistamiseksi. Nuorisovaltuustolle on annettava mahdollisuus vaikuttaa kaikkien kunnan toimialojen suunnitteluun, valmisteluun, toteuttamiseen ja seurantaan.
Nuorisovaltuuston tarkoituksena on myös tiedottaa nuoria kuntien päättäjien toiminnasta sekä auttaa nuoria löytämään keinoja vaikuttaa. Lisäksi edistää vuoropuhelua nuorten ja päättäjien välillä ja ottaa nuoret aidosti mukaan yhteiseen päätöksentekoprosessiin.
Nuorisovaltuusto järjestävää myös erilaisia tapahtumia, kampanjoita ja tempauksia.
Kiinnostuitko liittymään?
Lisätietoa saat nykyisen Nuvan jäseniltä tai Kristiinalta.
Ilmoita halukkuudestasi liittyä Karijoen nuorisovaltuuston jäseneksi
Kristiinalle 0406227222 tai tästä linkistä VIIMEISTÄÄN 27.10.2024. Mikäli halukkaita on enemmän kuin kahdeksan, järjestetään nuorisovaltuustovaalit.