Ajankohtaista

Susiluola-näyttely avoinna 29.6.2023 – 15.7.2023 torstaisin ja perjantaisin klo 13-17 lauantaisin klo 10-14 Muina aikoina tilauksesta puh. 040 622 7222 (virka-aikana)…

Asuminen

Olet lämpimästi tervetullut asumaan Karijoen kuntaan! Näille sivuille on kerätty asumiseen liittyvää tietoa kunnan nykyisille ja uusille asukkaille sekä rakentajille.      …

Kartat

Opaskartta Haja-asutusalueen osoitekartta Asemakaavakartta Paarmanninvuori osayleiskaava Sahakangas pohjoinen osayleiskaava Sahakangas etelä asemakaava…

Kaavoitus

Kunnan alueiden käytön järjestämiseksi ja ohjaamiseksi laaditaan yleiskaavoja ja asemakaavoja. Maakuntakaava sisältää yleispiirteisen suunnitelman alueiden käytöstä maakunnassa tai sen osa-alueella. Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia…

Liikenneväylät

Tekninen toimi vastaa liikenneväylien kunnossapidosta. Kaavateitä on kirkonkylän asemakaava-alueella sekä Sahakankaan teollisuusalueella 6 km. Lisäksi kunta on tehnyt hoitosopimuksen liikenteellisesti merkittävimpien yksityisteiden tiekuntien kanssa. Kunnan hoidossa on yksityisteitä 48 km….

Rakennusvalvonta

PALVELUT RAKENNUSVALVONNASSA rakennustarkastukset rakennusluvat lausunnot rakennus- ja korjausneuvonta yksityistieasiat maa-ainesluvat haja-asutusalueen jätevesineuvonta   Rakennusjärjestys Rakennusvalvonnan taksat    …

Tontit ja vuokra-asunnot

Keskustan alueen tontit Kaava-alueella on erikokoisia omakoti- ja rivitalotontteja, joilla valmis kunnallistekniikka. Hinta vaihtelee alueittain 0,17 – 1,68 euroa/m² Tontit Myrkyssä Myrkyn aseman, keskustan ja Rintalan alueella asumisoikeustontteja rakentamiseen. Tonttitiedustelut…

Tupaantuliaislahja

1.1.2023 lähtien: myönnetään alle 40-vuotiaalle asunnon ostajalle/ rakentajalle (tulkinta nuoremman puolison iän mukaan, mikäli hankitaan yhdessä) omakotitalon/ asunto-osakkeen hankintaan, tupaantuliaislahjan määrät ovat: uuden omakotitalon rakentaja; 3.200 euroa omakotitalon ostaja; 4…

Kaukolämpö

Kuntalaisten kaukolämmöstä huolehtii Karijoen Lämpö Oy. Yhteystiedot: Toimitusjohtaja Marko Keski-Sikkilä sähköposti: etunimi.sukunimi@karijoki.fi  …

Tervetuloa Karijoen kunnan uudelle verkkosivustolle!

Tervetuloa Karijoen kunnan uudelle verkkosivustolle? Löysitkö etsimäsi tiedon helposti vai kohtasitko vaikeuksia? Onko sinulla hyviä ehdotuksia miten sivustomme voisi toimia vieläkin paremmin? Anna palautetta, sillä kehitämme sivustoa koko ajan käyttäjäystävällisemmäksi…

Frisbeegolfradat

Karijoelta löydät kaksi frisbeegolfrataa. Karijoen keskustassa 15 väyläinen rata löytyy koulun ja urheilukentän ympäristöstä osoitteessa Pappilankuja 3. Myrkyn 9 väyläinen rata löytyy vapaa-ajankeskuksen ympäristöstä osoitteessa Asematie 51.   Frisbeegolfratakartta Karijoki,PDF…

Ilmoitustaulu

Viranhaltijapäätökset Kunnan kuulutukset   Varhaiskasvatuspaikat 2023 Varhaiskasvatuspaikat 2023 haettavana  …

Karijoen vuokra-asuntokartoitus

Suupohjan ja länsirannikon alueella rakennetaan tällä hetkellä paljon mm. tuulivoimaloita. Rakentamiseen ja asennustöihin osallistuu monia ulkopaikkakuntalaisia työntekijöitä, jotka tarvitsevat majoitustiloja. Karijoen kuntaan on tullut eri yhtiöiltä kyselyitä kunnan asuntotarjonnasta. Kartoitamme…

Nuorisotoimintaan myönnettävien avustusten jakoperusteet

Voimassa olevien nuorisolain mukaan kunnalle myönnetään valtionosuutta nuorisotoimintaa varten siten kuin Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetussa laissa (705/92), 3§ säädetään. Karijoen kunnan vapaa-aikalautakunta myöntää avustuksia Karijoella nuorisojärjestöille ja muille itsensä…

Liikuntatoimintaan myönnettävien avustusten jakoperusteet

Voimassa olevan liikuntalain mukaan kunnalle myönnetään valtionosuutta liikuntatoimintaa varten siten kuin opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetussa laissa (705/92) 3§ säädetään. Karijoen kunnan vapaa-aikalautakunta myöntää avustuksia Karijoelle rekisteröidyille seuroille. VAPAA-AIKALAUTAKUNTA MYÖNTÄÄ…

Avoimia työpaikkoja

Toimistosihteeri (hakuaika päättyy 26.11.2023) TE-palvelu: Avoimet työpaikat…

Working and Living in Karijoki

Welcome to Live in Karijoki! We are pleased that you have chosen Karijoki as your new home. On these pages we have gathered information that will help you in the…